torstai 15. joulukuuta 2016

Kansainvälisyyttä Kuusikossa

Kuusikon päiväkodin eskareilla oli lokakuussa teemana kansainvälisyys. Aihe on erittäin laaja ja halusimmekin rajata sen koskemaan lapsille tuttuja maita ja asioita. Ensin laitoimme kartalle keltaisia väripalloja sen mukaan mistä maasta lapset tai heidän vanhempansa ovat kotoisin. Lilat väripallot kuvastavat taasen sitä, missä maassa lapset ovat vierailleet. Huomasimme lasten kanssa, että moni oli käynyt samassa maassa.


Lisäksi lapset saivat itse päättää minkä maan lipun he värittävät. He ottivat mallia valmiista lipuista.


Lapset saivat tuoda myös kotoaan esineitä ja vaatteita, jotka ovat peräisin toisesta maasta. Kävimme yhdessä läpi kaikki tavarat ja lapset saivat kertoa mistä ne on saatu tai ostettu. Samalla tutustuimme kyseisen maan kulttuuriin ja tapoihin. Tämä oli lapsista erityisen kiinnostavaa ja esineitä kertyikin paljon. Myös vanhemmat saatiin näin mukaan teemaan. Kaikki esineet aseteltiin näytteille, jotta niitä pääsi ihailemaan.



Opettelimme samalla myös tervehdyksiä eri kielillä ja vaikka teema on jo ohi, niin palaamme näihin silti aina silloin tällöin. Keväällä teemaan on tarkoitus palata, lentämällä kuvitteellisesti johonkin maahan.





perjantai 2. joulukuuta 2016

Eskarilaisten arkea Nissaksessa

Arki! Tuo lyhykäisyydessään niin loistokas sana. Nuo neljä kirjainta kuuluvat meidän kaikkien elämään, mutteivät ne onneksi siitä kulu.  Arki pitää sisällään monenlaisia asioita: rutiinit, askareet, turvallisuus, tuttuus ja toisinaan jopa tylsyys. Arjen lomassa on ihanaa puikahtaa hetkeksi juhlaan - eihän juhla olisi mitään ilman arkea! 


Eskareiden arki Nissaksen päiväkodissa Vantaan sydämessä on kuin onkin kaikkea edellä mainittua, höystettynä useilla upeilla opeilla ja monenmuotoisilla oppimisen mahdollistavilla hetkillä, leikkiä unohtamatta. Nuo hetket ovat saaneet uudesta opetussuunnitelmasta monia yhteisiä linjauksia, joita projekteiksikin kutsutaan. Toiminnallisuus, tabletit, lasten äänen huomioon ottaminen (pelkän kuulemisen sijaan)  ja yhteisöllisyyden lisääminen, sekä ympäristön ja kulttuurien huomioiminen,  ovat muiden muassa siivittäneet Nissaksen kolmen eskariryhmän syksyä.



Nissaksen päiväkodin arvot pohjautuvat Vantaan kaupungin arvoihin. Metsä ja luonto ovat meille tärkeitä ja joka viikko käymmekin vähintään kerran metsässä. Etenkin nyt, kun pihamme on lähes koko syksyn ollut remontissa, on metsästä tullut oikea "kotipesä". Lasten luovuus metsäleikeissä on päässyt kukoistamaan ja heidän pitkäkestoinen leikkinsä on kestänyt kohta toista kuukautta. Piharemontti on myös luonut monenlaisia kiinnostavia keskusteluja lasten kanssa eri työvaiheista ja sen etenemisestä. Ja voi, kuinka mahtavaa on ollut seurata isojen koneiden ja ahkerien työnaisten- ja miesten aherrusta! 


Yhteistoiminta koko talon eskareiden kesken on tuonut iloiset kuusivuotiaat perinneleikkeihin läheiselle jalkapallokentälle. On ihanaa nähdä lasten riemu mukavissa pihaleikeissä, joissa saa juosta ja jännittää, ehtiikö ennen kaveria. Kannustushuudot ja toisten huomioon ottaminen ovat kuuluneet ja näkyneet yli kerrostalojen. 

Talven herrakin jo ehti käydä luonamme ja sai eskarit pulkkamäkeen,sekä tutkimaan eläinten jälkiä metsässä. Jokohan kohta voisi nähdä tonttujen jälkiä? Ehkä, jos pian taas sataa valkoista unelmaa vantaalaisten eskarilaisten leikkeihin. 

Säde Kallioinen, Ruskatupa