maanantai 16. tammikuuta 2017

Revontuliin tutustumista Kukkopillissä

Meillä Kukkopillin päiväkodissa eskaria toteutetaan pienryhmissä, joissa on kussakin 9-10 lasta. Etenemme jokainen pienryhmä hyvinkin erilailla ja käymme läpi eri asioita eri tahtiin. Tämä johtuu paljolti uudesta opetussuunnitelmasta, jossa toimintaa ohjaavat entistä enemmän lasten toiveet ja mielipiteet. Yhdellä ryhmällä voi olla teemana eläimet, toisella samanaikaisesti avaruus ja kolmannella vaikkapa syksyinen luonto. Teeman sisälle sisällytetään sitten esiopetustavoitteita.

Oman pienryhmäni nimi on Kurkut. Lapset päättivät ryhmän nimen. Hieman rajasimme nimiehdotuksia yhtenäisyyden vuoksi ja nimen toivottiin löytyvän kasvisten laajasta valikoimasta. Juttelimme ensin mitä kasvikset ovat, jonka jälkeen lapset ehdottelivat tuntemiaan kasviksia. Lopulta niistä äänestyksellä voittajaksi suoriutui raikas ja terveellinen KURKUT ! Omasta suustani pääsi kyllä lipsahtamaan, että "Oletteko nyt aivan varmoja ?" Lapset katsoivat minua ihmetellen, kasvoillaan ilme jonka tulkitsin merkitsevän " No höh tietenkin, niinhän me just sanottiin, mitä sä oikein kyselet " :) 

Pääteemana Kurkuilla on ollut syksyn aikana avaruus. Nyt olemme lähentymässä maapalloa ja jatkossa aiheena tulee olemaan maantieto. Näitä aihealueita lapset on toivoneet ja kyllä, he todellakin käyttävät sanaa 'maantieto'. Avaruutta olemme tutkineet mm. Ylen opettajille suunnattujen sivujen videoiden ja informaation avulla, erilaisilla youtube videoilla, lasten kirjoilla aiheesta, lauluilla jne. Lapsille jää hienosti mieleen pientä nippelitietoa, kuten että maapallo mahtuisi Saturnukseen 720 kertaa, Uranukseen 64 ja Neptunukseen 56. 

Esittelen tässä nyt seuraavaksi Revontulista tehdyn tuokion. Me Kurkut aloitamme jokaisen eskarituokion kuuntelemalla energiakelloa. Merkkinä rauhoittumisen hetkelle ovat sanat "Silmät kiinni, korvat auki ja suu suloisesti suppuun. " Lapset kuuntelevat ääntä keskittyneesti, rauhallisesti hengitellen. Näin tuomme ajatukset tuokiolle ja keskitymme tulevaan toimintaan.

Seuraavaksi leikimme salasana – tehtävää, jossa lapset ehdottelevat mahdollisia salaisen sanan kirjaimia. Lapset kilpailevat tässä opettajan kanssa. Tämä on ikään kuin hirsipuu leikki, mutta ilman hirsipuuta. Piirrettävänä aiheena voi olla vaikkapa omenapuu tai talo.  Jos lapsi arvaa salasanaan kuuluvan kirjaimen oikein, sana avautuu enemmän. Osahan osaa jo lukea. Jos lapsi arvaa väärin, niin opettaja piirtää lisää osia valittuun kuvaan.  Kilpailutilanne opettajan kanssa tekee tästä leikistä aina yhtä hauskan!

Salasanasta muodostui tällä kertaa päivän aihe eli Revontulet ! Tabletin, youtuben ja tykin avustuksella seurasimme revontulien räiskyntää ja huikaisevan kaunista tanssia Lapin taivaalla. Tarkkailimme ihastuneina revontulten värejä, muotoja ja liikehdintää.  Puhuimme videon jälkeen siitä, miten revontulet syntyvät noin niin kuin tieteelliseltä kantilta. Mutta kerroin lapsille myös kansanomaisemman tarinan siitä miten kettu ja ketunhäntä liittyvät loimuaviin revontuliin. 


Näiden pohjalta taiteilimme kreppipaperista upeasti leiskuvia revontulia tummalle yötaivaalle  ja liimasimme pisteeksi ii:n päälle vielä kettu repolaisen hangelle nököttämään. 




Hyvään mieleen hyvästä työstä oli hyvä lopettaa tämän kertainen tuokio. 

t. Kukkopillin Kurkut


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti